Ensimmäiset näytöt; osa 1.kirjallinen osuus kulttuurilähtöinen tuotteistaminen, Suomalaisten ryijyjen hirstoriaa

Lyhyt, mutta ytimekäs ja kuvilla väritetty kuvaus ryijyn historiasta kuuluu osaltaan toisen näytön aiheeseen; Kulttuurilähtöinen tuotteistaminen. Olen jo aikasemmin tehnyt kurssiin liittyvän työn(huovutettu seinätekstiili) ja nyt päätin yhdistää ns. kirjallisen osuuden toiseen näytöön( tuotteen, tilan tai palvelun suunnittelu ja valmistaminen).

Suomalaisten ryijyjen historiaa

Suomen käsityönmuseo

Ryijy on nukallinen kudottu tekstiili. Ryijylle ominaista on, että nukka muodostuu riveittäin solmituista lankatupsuista. Käyttämällä erivärisiä lankoja ja järjestämällä ne kuviolliseksi pinnaksi saadaan ryijystä sekä lämmin että värikäs ja koristeellinen. Nimenomaan ryijylle ominaista on, että se on nukitettu verrattaen harvaan, nukka on pitkää ja tekstiili on kudottu pohjoismaissa.

taito itäsuomi / taitokurssi

Näin muodostunut kudonnainen on alkuaan jäljitellyt eläimen taljaa ja pyrkinyt korvaamaan sen tehtävän lämmittäjänä ja suojana. Nykyisin ryijyjä käytetään niiden koristeellisuuden vuoksi lähes yksinomaisesti seinätekstiileinä ja jonkin verran myös mattoina.

Ryijyn nimi kertoo pohjoisista yhteyksistä. Se polveutuu ruotsin sanasta rya, joka yhdessä norjan sanan rye kanssa periytyy ikivanhasta skandinaavisesta, nukallisesta peitettä merkitsevästä sanasta ry/ru(karkea, takkuinen). Ryijyä pidetään skandinaavisena tekstiilinä, vaikka tekniikka on ollut käytössä myös muualla maailmassa ihmiskunnan varhaisimmista ajoista lähtien.

Ryijyn tulo suomeen ja sen käyttö

Varmuudella ryijyksi todettuja kudonnaisia on mainittu asiakirjoissamme1400-luvun puolimaita lähtien. Hämeen linnan päällikön Olavi Niilonpoika Tavastin omaisuuden jakopapereitten v. 1460 mukaan, hänen poikansa sai periä muiden vuodevaatteiden ohella ryijyn.

Suomen linnoissa ryijyjä pidettiin peitteinä 1400-luvulta alkaen. 1400-luvulta on myös eripuolilta Skandinaviaa tietoa ryijyistä. Niitä käytettiin tuolloin tarpeen mukaan sekä makuualustana että peitteenä. Suomalaisen ryijyn taival alkoi varsinaisesti 1500- luvulla, kuningas Kustaa Vaasan toimesta. Hovi ja virkamiehet tarvitsivat paljon varusteita, myös peitteitä. Kustaa Vaasan hallintokaudella ryijyjen valmistus organisoitiin Suomen kuninkaankartanoihin. Samoihin aikoihin ryijyjen käyttö vakiintui pappiloiden, aateliskartanoiden ja porvariskotien vuodepeitteenä.

Saaristotyyppinen peiteryijy Nauvosta. Kuva TMM / M. Puhakkaateksti

1500-luvun asiakirjoissa mainitaan myös värikkäitä ryijyjä. Näillä tarkoitettaneen pohjapuoleltaan kuviolliseksi, lähinnä raidalliseksi kudottuja ryijyjä. Raidat saattoivat olla myös kuviolliseksi poimittuja. Kysymyksessä lienee samantapainen ryijy, jota tavataan säilyneenä maamme vanhimmilla ryijyalueilla, Etelä-Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Lounais-Hämeen yhtymäkohdassa ja joka tunnetaan vippeläisryijyn nimellä. Tämän nimetyksensä se lienee saanut vipajavan eli vippelehtivän, polvia ja vinoruutuaiheita sisältävän pintakuviointinsa ansiosta, joka saadaan aikaan ns. ruusukastekniikalla kutomalla.

Vippeläisryijy Säkylästä. Yksityiskohta. Nurjalla puolella on sinisen kehyksen reunustama valkoinen nukka. Kuva TMM / M. Puhakkaateksti

1500- ja 1600-luvun ryijyt olivat vielä pitkänukkaisia ja yleensä aina keskialaltaan lampaanvillan värisiä sekä useimmiten kokovillaisia. Vain poikkeustapauksissa loimi saattoi olla hamppua. Kudelangat kehrättiin huonommasta kevätvillasta, “navettavillasta”, koska ryijyt olivat kulutustekstiilejä ja nukkalangat pidemmästä syysvillasta. Ryijyt olivat yleensä myös painavia ja kookkaita. Se oli useimmiten tarkoitettu kahdelle, jopa kolmelle nukkujalle. Ryijy oli myös kallis ja arvokas. Siten se sopi myös maksuvälineeksi niin kaupanteossa kuin veronkannossakin. Arvo määräytyi esimerkiksi painon mukaan.

1600-luvulla ryijyjen käyttäjien sosiaalinen taso laski, koska ylhäisaatelin parissa silloin muotiin tulleet tikatut vanutäkit syrjäyttivät ryijyt. Aateliskartanoissa ryijyt jäivät lähinnä palvelusväen käyttöön. Pappien ja porvareiden kodeissa ryijy säilytti suosionsa peittona.

Säätyläistyyppinen hirviaiheinen ryijy Halikosta, vuosiluku 1797. Ryijy on molemmilta puolilta nukallinen. Alapuolen nukka on vaalean harmaa. Kuva TMM / V. Kinnunen

1600-luvulla tuotiin Ruotsiin ja Suomeen Englannissa turkkilaisten mattojen mukaan kudottuja lyhytnukkaisia, usein kukkakuvioisia tummapohjaisia kudonnaisia, joita käytettiin tuolien verhoina, tuolityynyinä, sänkypeitteinä ja pöytäliinoina. Mahdollisesti näitä jäljitellen makuuryijyjen päällyspuolelle alettiin solmia lyhyttä kuviollista nukkaa, mutta nurja puoli pysyi edelleen yksivärisenä. Kaksipuolisen makuuryijyn tulo yksipuolisen rinnalle merkitsi uutta vaihetta ryijyn historiassa. Nukka oli kasvivärein värjätty ja rikaskuvioinen. Barokki-piirteitä ryijyihin toivat voimakas puna-vihreä väriasteikko ja tummahko pohja, tulppaani- ja neilikkavaltaiser kukkakuosit sekä joskusheraldiset eläinaiheet.

Tulppaaniryijy Ahlaisista, vuosiluku 1781. Kuva TMM / M. Puhakka

1700- luvulla syntyivät talonpoikaisryijyt

1700- luvulla ryijy oli talonpoikainen tekstiili, ja 1800- luvulla se alkoi jo jäädä pois käytöstä. Kun ”hienompi”, topattu silkkinen täkki syrjäytti 1700-luvun lopulla ryijyn kaupunkien ja aikanaan myös maaseudun säätyläiskodeista, talonpoikasväestö omaksui ryijyn juhlapeitteekseen tehden siitä kansanomaisen tekstiiloitaiteemme kauneimman tuotteen.

Elämänpuuaiheinen ryijy Alastarolta vuodelta 1824. Kehyksenä on länsisuomalaisille ryijyille tyypillinen vinoneliöreunus. Nurjan puolen nukka on skandinaavisissa ryijyissä suosittua sakkilautakuosia, joka palautuu 1500-luvun linnaryijyihin. Kuva TMM / V. Kinnunen

Varsinkin 1800-luvun loppupuolella alemmissa sosiaaliryhmissä uudet halvat peitteet tulivat ryijyjen tilalle. Vauraissa hämäläisissä talonpoikaiskodeissa ryijyt säilyttivät tosin asemansa arvotekstiileinä koko viime vuosisadan ajan. Hämeessä ryijyä käytettiin peitteenä vielä 1910- luvulla. Mutta mainittakoon että 1700- luvun lopulla ja 1800- luvun alussa suomalainen ryijy saavutti laadullisesti ja esteettisesti niin korkean tason, ettei sille löydy vertauskohtaa mistään Pohjoismaista.

Pääasiassa kuitenkin vain vanhat ryijyt kulutettiin väen sängyissä loppuun ja paremmat nostettiin seinätekstiileiksi tai levitettiin lattiamatoiksi. Tutkijoiden ja taiteilijoiden löydettyä kansanomaisen ryijyn tänä vuosisadan alkupuolella siitä on tullut arvostettu, jatkuvasti uudistuva taidetekstiili.